Avustukset

Toiminta-avustukset, kannatus- ja tuki-ilmoitukset sekä muut avustukset

Toiminta-avustusten myöntämisestä kemijärveläisille yhteisöille päättää kaupunginhallitus tai asianomainen lautakunta. Toiminta- ja yleisavustukset julistetaan haettavaksi kerran vuodessa julkaistulla kaupungin yhteisellä ilmoituksella. Hakuaika on huhtikuussa 2024.

Tapahtuma-avustukset myöntää kaupunginhallitus. Tapahtuma-avustukset ovat haettavana kunkin vuoden tammikuun loppuun mennessä. Tapahtuma-avustukset julistetaan haettavaksi kerran vuodessa julkaistulla kaupungin ilmoituksella.

Ennen avustuksen myöntämistä tulee yhteisöltä vaatia tiedot viimeisimmästä tilinpäätöksestä, talousarviovuoden toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta.

Kannatus- ja tuki-ilmoituksia tai niihin verrattavia suorituksia ei kaupungin varoista makseta vuonna 2024.

Kaupunginhallitukselle/lautakunnalle osoitettuihin erillisiin avustusanomuksiin ei ole varattu talousarviossa 2024 määrärahoja, joten tällaisia avustuksia ei ole mahdollisuutta vuonna 2024 myöntää. Kemijärvi 150-vuotisjuhlarahaston sääntöjen mukaisia avustuksia myönnetään myös vuonna 2024.

Kemijärven kaupungin kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelujen toiminta-avustukset vuodelle 2024 on haettava pe 26.4.2024 klo 15.00 mennessä.

Laki kuntien kulttuuritoiminnasta (728/1992) edellyttää, että kunta edistää, tukee ja järjestää kulttuuritoimintaa kunnassa. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelujen tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä. Kulttuuripalvelujen yleisavustusta voivat hakea kulttuuriyhdistykset ja ryhmät edellä mainittuun toimintaan. Avustusta myönnettäessä huomioidaan yhdistyksen toiminnallisuus, vaikuttavuus, vastikkeellisuus ja toiminnan kohdentuminen.

1. Kulttuurityötä tekeville yhdistyksille yleisavustus (vastikkeellinen)
2. Urheiluseurojen yleisavustus (vastikkeellinen)

Liikuntapalvelujen yleisavustusta voivat hakea paikalliset urheiluseurat.

Vastikkeellisuus: valitse tapa 2.1 tai 2.2

2.1.Yleisavustusta hakevat urheiluseurat sitoutuvat hakiessaan suunnittelemaan ja toteuttamaan yhdessä liikuntapalveluiden kanssa Kemijärven asukkaille avoimia/kohdennettuja liikuntatapahtumia. Tapahtumien määrä on sidottu avustuksen myönnettyyn määrään seuraavasti:

  • 1-500 € = 1 tapahtuma
  • 501-1000 € = 2 tapahtumaa
  • 1001 €- = 3 tapahtumaa

2.2. Yleisavustusta hakevat sitoutuvat hakiessaan toimimaan Liikuntahallin iltavalvonnan vahtimestarina elokuu-toukokuun aikana ma-pe klo 16.00–20.15 välisenä aikana vähintään kahden viikon ajan. Iltavalvonnasta valvoville seuroille maksetaan lisäksi sopimuksen mukainen korvaus

3. Nuorisoyhdistysten ja nuorten toimintaryhmien kohdeavustus

Kohdeavustusta voivat hakea myös yksityiset henkilöt, mikäli avustuskohde on määriteltävissä nuorisotoiminnaksi.

Yleisavustusten saamiseksi yhdistysten, seurojen ja ryhmien tulee esittää hakemuksen yhteydessä vuoden 2023 toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus sekä talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2024. Avustuksen saamisen ehtona on rekisteröityminen Lähellä.fi palveluun.

Kemijärven kaupungin kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelut

Kansalaisopiston rehtori puh. 040 4842079